Aquaverden tarina

Miten maailmanmatkaajasta tuli hoitoalan yrittäjä

Aquaverde

Hei! Olen Kirsi Laakkonen, koulutettu hieroja. Olen iloinen, että päädyit sivuilleni. Minulle on ilo tuottaa ihmisille hyvää oloa ja saada heidät voimaan hyvin. Olen toiminut hyvinvointialan yrittäjänä  vuodesta 2009 lähtien. Teen tätä työtä suurella sydämellä.

Sitä ennen seikkailin vuosia pitkin Etelä-Eurooppaa tehden töitä lähinnä matkailualalla. Vuonna 2000 palasin Suomeen ja työnsin tiukasti juureni tänne. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä minulla oli vaikea jakso elämässäni ja silloin oivalsin, kuinka tärkeää kosketus on ihmiselle ja kuinka hyvä kosketus ja empaattinen, lämmin läsnäolo hoitaa ja tuo hyvää oloa keholle ja mielelle. Sieltä kumpuaa halu auttaa myös muita voimaan hyvin.

Kouluttauduin ensin koulutetuksi hierojaksi ja sen jälkeen olen käynyt lukuisia kursseja ja opiskellut erilaisia tekniikoita ja hoitomuotoja. Niistä uusimpana purentalihaskoulutus, joka tulossa listoille syyskuussa.

 Luonto -niin meri, metsä kuin vuoret- on minulle tärkeä ja josta saan voimaa. Rakastan ulkoilmaa säällä kuin säällä. Nautin erityisesti esim. patikoinnista, retkiluistelusta ja hiihdosta ja pyöräilystä. Luen paljon, teen käsitöitä ja vietän aikaa läheisten kanssa.

Aquaverde

tarkoittaa turkoosia merta. Aquaverde on hoitola, jossa panostetaan yksilölliseen palveluun ja haluun saada jokainen asiakas voimaan paremmin niin fyysisesti kuin mielenkin tasolla. Tervetuloa voimaan paremmin merellisen hoitolan lämpimässä huomassa!

    Koulutusta

Koulutettu hieroja / Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitos 2008 
Intialainen päähierontakurssi / 2008
Kuumakivihieronta- ja imukuppihierontakurssi / HierontaAkatemia 2010
Akupainananta- ja triggerpistekurssi / HierontaAkatemia 2012
Mobilisointikurssi / HierontaAkatemia 2013
KI-hierontakurssi / Harmonet 2013
Turvehierontakurssi / LehtoPeat 2014
Olkapään kuntoutus -kurssi /  KHL 2017
Urheiluhierontakurssi / HierontaAkatemia 2019
Purentalihaskoulutus / Harri Rovio  2020
Doula peruskurssi / Doulakka 2016
Raskaushierontakurssi / Organic Spirit 2016
Vauvahierontakurssi / Organic Spirit 2017
Tiibetiläinen äänimaljakurssi / Organic Spirit 2017
Rebozo-liinakurssi / Doulakka 2017
WHO:n imetysohjaaja / Mammae 2017
Roikkuliinakoulutus / Malla Mustaparta 2017

Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän